Poikkesimme neljän hengen (Resu, Tapsa, Sami, Eija) porukalla pikaisesti Santa Cilian kentällä tutustumassa vuoristolentämiseen Pyreneillä. Käytössä meillä oli paikallisen lentokentän Duo Discus ja kaksi opettajaa, Vincent ja José. Säät eivät suosineet, mutta pääsimme silti lentämään 2-3 lentoa jokainen.

 

Parhaat kelipäivät olivat ensimmäinen ja viimeinen, Tapsa ja minä osuimme sopivasti lentovuoroon ja pääsimme lentämään lumihuippujen tuntumassa, Tapsa termiikissä miltei kolmeen tonniin ja minä matalamman termiikin kelissä aallossa samaan.

 

Palvelu kentällä oli ystävällistä, maamiehistö ja kaksi hinauskonetta käytössä sekä erinomainen ravintola/baari briefingin vieressä. Aamuisin oli tarjolla sääbriefing ja paikallisten arvio päivän kelitarjonnasta. Rajalliset kelit päästiin hyödyntämään viimeistä piirtoa myöten, kun takaboksissa istui paikallisiin olosuhteisiin vihkiytynyt ekspertti.

 

Matka Barcelonan kautta Santa Cilian kentälle vie koko päivän, ajomatka rannikolta kentälle kestää vähintään 4,5 h. Meillä matkapäivästä tuli matkavuorokausi, kun jatkolentomme Pariisista Barcelonaan peruttiin. Olimme aamukahdelta perillä Santa Ciliassa, jossa väsyneet majatalonpitäjät sitkeästi odottivat tuloamme, vaikka viivästymisestä informoinut espanjankielinen puhelu aiheutti soittajaparassa jälkikäteen hillitöntä huvittuneisuutta.

 

Aloittelijan kokemuksia vuoristolennoilta

 

1. lentopäivä

 

Yön jäljiltä olimme puolinukuksissa briefingissä aamukymmeneltä. Lupailivat kovahkoa tuulta ja ehkä lentokeliä iltapäivemmällä. Jaoimme lentovuorot aakkosjärjestyksen mukaan, joten ensin koneeseen kiipesi Jukka, joka sai ihan mukavan siivun lähimäissä ja sitten koneeseen kiipesi Tapsa.

 

Loppuiltapäivästä ja alkuillasta keli oli loistava, joten Vincent ja Tapsa lensivät kunnon vuoristokeikan. Sen jälkeen kone työnnettiinkin halliin. Päivän päätteeksi nautiskelimme auringossa lento-oluet ja ihailimme Tapsan ottamia kuvia (vuorovedolla oppaan kanssa lentäessä oli myös aikaa kuvata). Illan ohjelmaan mahtui vielä ruokailu lähikylässä.

 

2. lentopäivä

 

Tiedossa oli jonkinlaista lentokeliä. Lensimme jokainen noin tunnin keikan lähimäissä (huiput 1200-1400m), minä ensin heti puolita päivin matalassa kelissä (pohjat 1750), sitten Sami (pohjat 2100-2200) ja lopuksi Jukka ja Tapsa. Pysyttelimme Vincentin kanssa suosista laakson vieressä olevissa matalammissa mäissä, koska pilvet olivat niin matalalla ja nostot varsinkin aluksi heikkoja ja rikkonaisia. Kävimme kuitenkin lännessä katsomassa tekojärveä. Kelikin parani loppua kohti, nostoista tuli hyviä ja selkeitä, joskin kapeita, mutta helppoja lentää. Kelin paras osuus taisi olla Samin lennolla, sitten nostot taas heikkenivät ja Resu sai hyvää harjoitusta matalissa lähimäessä (räpsähdys oli varsin lähellä) ja Tapsalle oli tarjolla ihan perustreeniä.

 

3. päivä

 

Ei ollut lentokeliä, kuivaa oli toki, mutta täyspilvikatto ja varsin tyyntä. Kävimme ajelemassa lähivuoristossa ja metsästimme kauppaa Jacasta. Illalla tuttu kuvio, kävimme syömässä ja sitten nukkumaan.

 

4. lentopäivä

 

Yöllä ja aamulla satoi, mutta briefingissä lupasivat, että iltapäivästä voisi olla lennettävää. Kävimme Ranskan puolella kahvilla ja palasimme kentälle myöhäiselle lounaalle, minkä jälkeen työnnätin koneen kolmeksi päätyyn. Lensin paikallistreeniä Josén kanssa lähimäissä, vuoristolentoa hyvin pienessä mittakaavassa, mutta kivaa oli ja koneeseenkin alkoi pikkuhiljaa tulla tuntumaa (onhan Duo Discus hieman herkempi lennettävä kuin Astir :-) ). José kävi lennolla läpi vuoristolentämisen perusasioita, töppäreiden ja mäkijonojen hyödyntämistä tuuli huomioiden, tarvittavia nopeuksia eri tilanteissa, lähestymiskulmia ja liukulinjojen valintaa sekä hioi peruslentotekniikkaani. José lähti vielä Samin kanssa kokeilemaan, mutta osoittautui, että olimme minun lennollani käyttäneet kelin loppuun, tarjolla oli vain iltaimuja.

 

5. lentopäivä

 

Aamusta oli taas harmaata, kylmää ja satoi vettä. Briefingin perusteella iltapäivästä olisi ehkä luvassa lennettävää ja hyvin pienellä todennäköisydellä myös jonkinlaista aaltoa, jos pohjoistuuli yltyisi iltaa kohti. Odottelimme kelin kehittymistä, ja maasta katsellen päivästä näytti tulevan edellisten toisinto. Resu ja Tapsa eivät halunneet lähteä oppaan kanssa lähimäkeen mataliin skrätsäämään ja Samikaan ei halunnut lentää, joten minulle jäi sekä kone että José hyötykäyttöön.

 

Näillä reunaehdoilla lähdimme lentämään ja aluksi keli olikin matalaa (1700m) ja mäissä hankalaa, mutta muutamasta hyvästä nostosta saimme sen verran korkeutta, että pääsimme liukumaan eteenpäin. Lensimme varman päälle laaksonreunan mäkiä pitkin Josén selittäessä kustakin nostosta, mistä se lähtee tai mistä usemmasta lähteestä se muodostuu. Monesta lähteestä nyppylän eri puolilta koostuva nosto on aivan erilainen lentää kuin yhdestä selkeästä lähteestä tuleva kunnon kupla, vielä jäi mäkinostoista hampaankoloon. Matkanteko itään päättyi pilven alle 2100 metriin, seuraavan laakson ylittäminen jäi haaveeksi, koska toisella reunalla pilvet olivat vielä matalammalla. Keräsimme sitkeästi korkeutta ja pääsimme pilviä nuohoten toisiin pohjiin 2400 metriin (pilviä oli ainakin parissa kerroksessa). Siitä pääsimme liukumaan rinnettä varovasti ylöspäin lumihuippuja kohti. Varovasti yltyvästä pohjoistuulesta johtuen, sillä suoraan kivien eteläpuolella huipun takana ei kuulemma yleensä ole hääviä niissä olosuhteissa.

 

Emme saaneet kuin sata metriä lisää korkeutta, ja lähdimme palaamaan kohti länttä ja houkuttelevasti edessä olevaa roottoripilveä, joka oli kuin olikin aallon merkkinä. Pääsimme siihen kiinni parissa tonnissa ja pilven reunaa edestakaisin sahaten noin kolmeen tonniin. Virnistyksen voitte kuvitella. Sen jälkeen José kutsuttiinkin alas muihin tehtäviin, joten virneen kera palasimme kentälle, minä todella tyytyväisenä kahden ja puolen tunnin lennon jälkeen. Sanomattakin lienee selvää, että José lensi malliksi kaikki pahat paikat ja rinteen nuolemiset ja minä nautiskelin ne parhaat palat. Tapsa pääsi suomalaisten DG:n kyytiin ja pääsi lentämään, loput miehet odottelivat kentällä ja haaveilivat vain kotiinlähdöstä. Valitettavasti meidän piti tulla alas, sillä jälkikäteen kuulimme, että aalto vain parani iltaa kohti tuulen yltyessä ja että yksi brittikone nousi siinä neljään tonniin asti ja joutui lopulta tulemaan alas viimeisten auringon säteiden kanssa. Muut lentäneet valittelivat matalaa keliä eli paikallistuntemus oli ratkaisevaa lennolla.

 

Yleisiä kommetteja

 

Kylässä oli tarjolla laadukasta majoitusta, sekä 3-4 huoneen keittiöllisinä huoneistoina (jokainen huone vuokrataan erikseen, keittiö ja olohuone ovat yhteistä tilaa) että kahdenhengen huoneina ilman keittiötä. Hinta oli todella edullinen, 20e/hlö/yö. Kentän ravintolassa oli tarjolla aamiaiset, lounaat ja kuulemma myös päivälliset, annokset olivat isoja ja pääosin maukkaita ja hinta enemmän kuin sopiva (yhden ruokalajin lounas ja juoma 6e, kahden ruokalajin lounas juomineen 10e). Huomioivat pyynnöstä myös allergikot (loistavasti ja ystävällisesti!), mutta espanjaa on hyvä osata, jotta kommunikointi onnistuu ja viesti menee taatusti perille. Suhtautuivat äärimmäisen positiivisesti myöskin rajalliseen kielitaitoon ja edesauttoivat asian perille menoa kaikin keinoin.

 

Kentällä on kaksi hinauskonetta, riittävä määrä hinauslentäjiä ja palkattu maamiehistö koneiden siirtelyyn paikasta toiseen. Lisäksi kentällä on jonkinlainen lennonjohtopalvelu. Lento-oppaat/lennonopettajat ovat kokeneita ja erinomaisia vuoristolentäjiä, alkupäivinä englanti oli hapuilevaa ja ruosteista, mutta viimeisellä yhteisellä lennolla kommunikointi oli jo erittäin tasokasta. Toinen lento-oppaista oli ranskalainen, joten ranskaksikin opastuksen olisi saanut halutessaan.

 

Seutu tarjoaa tymäpäivinä erinomaiset edellytykset vuoristoretkeilyyn, ja Jacassa on mahdollisuuksia niille, jotka viihtyvät paremmin kaupunkiolosuhteissa. Pyreneiden lähimmille hiihtopaikoille on noin tunnin ajomatka. Lisäksi lähiseudulta löytyy vanhoja luostareita ja erilaisia linnoituksia joka makuun. Illallista tarjoillaan vasta klo 20.30 alkaen, yleensä syödään kolme ruokalajia ja juomineen kustannus on 12-25 euroa. Ravintoloita on lähikylissä useita, mutta kaikki muut paitsi kentän ravintola edellyttävät ehdottomasti auton käyttöä.

 

Suosittelen lämpimästi Santa Ciliaa vuoristolentopaikkana sekä kokeneille että vähemmän lentäneille, jokaiselle taitotasolle löytyy sopivia haasteita. Lisäksi lento-oppaat tekevät lentämisestä helppoa ja huoletonta, puhdasta nautintoa. Vuokrakoneella ja oppaalla hinaus mukaan lukien lentotunnin hinnaksi tulee noin 100 e ensimmäisten kymmenen lentotunnin ajalta. Lisätietoja www.aerodromojaca.com Santa Cilian kylän sivut http://www.santacilia.es/seccion00.shtml

 

Paikalla oli myös useita muita suomalaisia, suurella osalla oli oma (kimppa)kone käytettävissä. Britit käyvät Jacassa lentämässä säännöllisesti, nytkin oli kymmenkunta lentäjää Lashamista. Säät ovat vaihtelevia tähän aikaan vuodesta, joten paikallistuntemus lisää merkittävästi lentomäärää. Sopiva henkilömäärä yhtä konetta kohti on korkeintaan kaksi, jos kaikki seurueesta oikeasti haluavat lentää. Kelin pituus vaihtelee, yleensä starttaavat vasta yhdeltä, mutta hyvänä päivänä jo yhdestätoista asti voi lentää ensimmäisissä mäissä, tosin keli on silloin vielä matalaa. Yleissäätilanteen mukaan kelipäivä päättyy neljän ja puoli seitsemän välillä, seitsemältä alkoi jo tulla pimeää. Aallosta saimme vain aavistuksen tällä reissulla, mutta aaltolentomahdollisuuksia seudulla on usein erityisesti pohjoistuulilla.