HyIK ultra-aikaan    Päivitetty 18.12.2012

HyIK:n käyttöön on hankittu ultra EV-97 2002 Eurostar OH-U410. Kone on juuri huollettu ja odottaa helmikuuta, jolloin aloitellaan lentotoiminta.

MM-kotikisat 2013 ja 2014    Päivitetty 29.11.2012
Purjetaitolennon
MM-kilpailu
Oripäässä
18.-28.7.2013
Purjelennon MM-kilpailu
Räyskälässä
22.6-6.7.2014
kerho, vakio ja 20m

Valokuvakisan voitto Kuittiselle    Päivitetty 26.11.2012
 

Tapio Kuittinen vei vuoden 2012 valokuvakilpailun voiton sääkuvallaan "Sää pakottaa lopettamaan ilmailun, vaikka jonoa riittää". Ihminen ilmailijana -sarjan voittajana palkittiin Jukka Helminen kuvalla "Koulutusta". Ilmailukuvasarjan voitto meni Anu Liukkoselle kuvalla "Aurinkolintu". Paras talvi-ilmailukuva oli Kirsi-Marja Nyqvistin "Kauden eka irtiotto".

Kaikki tulokset löytyvät Valokuvakilpailu-osiosta sarjoittain.
Talviakatemiassa EASA-lupakirjat ja valokuvakisan huipennus    Päivitetty 26.11.2012
 

Jarmo Selonen valotti EASA-lupakirjauudistusta, Petteri Patolinna esitteli suunnitelmia Hyikin uudeksi visuaaliseksi ilmeeksi ja illan päätteeksi jaettiin vuoden 2012 valokuvakisan palkinnot. Osallistujia oli mukavasti päälle 20.

Rauhallinen moottorilentopäivä ensilumella     Päivitetty 27.10.2012

Pilatus lensi pari keikkaa ja vieraileva OH-PUH harjoitteli lähestymisiä ja läpäreitä kirkkaassa auringonpaisteessa ensilumella.

Talviakatemiasarja käynnistyy marraskuussa     Päivitetty 8.10.2012

Kauden 2012-2013 talviakatemiasarja avataan to 22.11 Klubilla. Ensimmäisellä kerralla aiheena on EASA-lupakirjauudistus (sisältö, aikataulu ja käytännön vaikutukset) ja esiintyjänä Jarmo Selonen. Illan päätteeksi jaetaan vuoden 2012 valokuvakilpailun palkinnot.
Vintturikelppareita     Päivitetty 6.10.2012

Lauantaina tahkottiin vielä syksyn viimeisiä vintturikelppareita ja samalla tarkkuuslaskuharjoituksia 22:sen päähän hienossa, joskin reipastuulisessa säässä.

Talkoita ahkeroitiin hienossa syyssäässä    Päivitetty 30.9.2012

Syystalkoita helli hieno aurinkoinen syyspäivä ja kerholaisia oli paikalla lukuisa joukko siistimässä halleja ja laittamassa koneita putkeen. Purjekoneista vielä tänä syksynä lennettävissä kolmipyöräinen Astir OH-657 ja koulukone OH-678 sekä K8b OH-270.

Kun talkoopäivä vaihtui iltaan ja lentokauden päättäjäisiin paikalla oli yllättäin vähemmän väkeä kuin töitä tekemässä. Päättäjäisiä vietettiin perinteiseen tapaan Kirsikan eväistä nauttien ja Klubilla seurustellen.
HIK otti kolmen kerhon kisan voiton    Päivitetty 22.9.2012

HIK voitti kolmen kerhon maaliinlaskukisan joukkueella Jukka Kotaniemi - Matias Laakso - Riku Rissanen.

Joukkuekisan tulokset
1. Hämeenlinnan ilmailukerho 149 p
2. Hyvinkään ilmailukerho 172 p
3. Karhulan ilmailukerho 577 p



Pyörteinen kaakkoistuuli aiheutti osanottajille hieman päänvaivaa ja virhepisteitä laskussa 22:n päähän tehdylle maalisaralle.



Voittoisan taktiikan suunnittelua á la Riku Rissanen

Kolmen kärki   2. Jarmo Forsstén HyIK     1. Riku Rissanen HIK    3. Jukka Kotaniemi  HIK

Tulokset
1. Riku Rissanen HIK 15 p
2. Jarmo Forsstén HyIK 47 p
3. Jukka Kotaniemi HIK 54 p
4. Vesa Forsstén HyIK 61 p
5. Pentti Eväsoja HyIK 64 p
6. Matias Laakso HIK 80 p
7. Hannu Kiiskinen KIK 100 p
8. Hannu Tuomela KIK 155 p
9. Jaakko Happo KIK 322 p

Edustusjoukkueet
Kerhon maaliinlaskumestaruus 2012 on ratkottu    Päivitetty 16.9.2012

Kokemus oli valttia tämän vuoden maaliinlaskukisassa: ykköseksi tähtäsi Vekku - kesän koululennot hiovat opettajankin osumataidot - kakkoseksi lensi lähes vuosittain palkinnon pokkaava Pena ja kolmanneksi osui Wille parinkymmenen iloisen kisaajan joukossa.

Kuvia kisasta löytyy Valokuvat-osiosta
DC 3 vieraili Hyvinkään lentokentällä    Päivitetty 9.9.2012

Fordson club Finland järjesti vuotuisen Rauta ja Petrooli -tapahtumansa Hyvinkäällä 8.-9. syyskuuta. DC 3 -yhdistyksen kone OH-LCH vieraili tapahtuman yhteydessä Hyvinkään lentokentällä sunnuntaina 9.9. Vieraileva DC 3 houkutteli jälleen joukoittain väkeä Hyvinkään lentokentälle.

Halukkaat pääsivät ihailemaan myös purjelentoa ja vintturihinauksia sillä sunnuntain kuulas auringonpaiste loi termiikkiä purjelentäjien syysiloksi reippaasta ja puuskaisesta tuulesta huolimatta.

Valokuvakisaa kaksi kuukautta jäljellä Päivitetty 3.9.2012

Valokuvakisa jatkuu vielä syys- ja lokakuun, kaikki innolla ikuistamaan ilmailun syksyn upeita väri- ja valoilmiöitä.

Muutenkin syksy on kisapainotteinen, tulevana viikonloppuna (8.9.2012) kisataan maaliinlaskun Suomen mestaruudesta Selänpäässä, seuraavana viikonloppuna kisataan kotikentällä kerhon maaliinlaskumestaruudesta ja la 22.9 käydään perinteinen kolmen kerhon välinen maaliinlaskukisa, tällä kertaa Hyvinkäällä.
 
Keskiviikkona laskettiin mäkeä Päivitetty 16.8.2012

Laskuharjoitusillassa Nuutti tyyppäsi Astiria, Eetu jatkoi harjoituksia ja PIKiläiset vierailijat lennättivät Orionia vintturista ja lekosta.

Kesän suorituksia Päivitetty 13.8.2012

Teemu on lentänyt HC-ajan ja muutenkin ulkoiluttanut Astireita ahkerasti.

Eetu on edennyt yksinlentovaiheeseen ensimmäisenä tämän kesän oppilaista, lupakirja odottaa vielä riittävää ikää ... Nuutti jatkoi yksinlentäjien sarjaa, kuvassa perinteinen laskunjälkeinen kukitus.
Hirvolalle kultaa, Kujansuu kohelsi peltoon - 15 m SM 2012 Päivitetty 15.7.2012

Räyskälässä lennettyjen 15 m SM-kisojen teemana oli tänä vuonna sateet ja ukkoset, kisaamaan päästiin vain yhtenä päivänä, lauantaina eli viimeisenä varsinaisena kisapäivänä. Tulosluettelo oli tutun näköistä luettavaa tynkäkisasta huolimatta. Päivävoiton ja siten kokonaiskisan voiton otti Hämeenlinnan ilmailukerhon Harri Hirvola, kakkoseksi lensi Helsingin ilmailukerhon Tapio Tourula. Kolmannelle sijalle saatiin uusi nimi Mikko Nurminen Larusta. Hyvinkään ilmailukerhon Eija Kujansuu kohelsi joukon edellä peltoon jo alkumatkasta.

Roine voittoon, Vuolahti kymmenes - kerho-SM 2012 Päivitetty 30.6.2012

Viimeinen päivä ratkaisi kerholuokan SM-kisan: Yksikään pilotti ei lentänyt tehtävää läpi, kun lännestä nousi yläpilvilautta tehtäväalueen päälle. Pisimmälle lautan edellä ennättivät Kristian Roine ja Markku Kuusisto, he varmistivat samalla kokonaiskisan sijat 1. ja 2.

Vuolahden hyvin alkanut kisa notkahti kolmannen päivän alkumatkan maastolaskuun, viimeisen päivän hyvä suoritus nosti Vuolahden takaisin kymmenen joukkoon.
 
Yhteistulokset    
1. Kristian Roine NIL 3233 p
2. Markku Kuusisto PoIK 2897 p
3. Kimmo Pulkki NIL 2754 p
4. Harri Hirvola HIK 2698 p
5. Antti Koskiniemi NIL 2573 p
6. Sakari Pyörre EIK 2232 p
10. Jouko Vuolahti HyIK 1932 p
 
Vuolahti jatkaa vahvoja esityksiä - kerho-SM 2. pv Päivitetty 25.6.2012

Kerho-SM jatkui Menkijärvellä edelleen haastavissa olosuhteissa, tänään kisaajilla oli nopeustehtävä Virrat - Karvia - Killinkoski 282,2 km. Vuolahti onnistui jälleen hyvin, toisesta päivästä 6. sija ja yhteistuloksissa Vuolahti on viidentenä.
 
Tulokset 2. pv   Yhteistulokset  
1. Kimmo Pulkki 1000 p 1. Kristian Roine 1361 p
2. Antti Koskiniemi 949 p 2. Harri Hirvola 1357 p
3. Harri Hirvola 945 p 3.Kimmo Pulkki 1332 p
4. Markku Kuusisto 941 p 4. Antti Koskiniemi 1261 p
5. Kristian Roine 932 p 5. Jouko Vuolahti 1224 p
6. Jouko Vuolahti 896 p 6. Seppo Taipale 1198 p

Vuolahti 4. kerho-SM:n 1.päivänä Päivitetty 24.6.2012 

Kerholuokan SM-kilpailu alkoi tänään Menkijärvellä erittäin vaativissa olosuhteissa. Hyikin Jouko Vuolahti oli upeasti 4. Tehtävänä oli 2 h 15 min AAT Veteli - Alajärvi - Halsua.
Tulokset 1. pv (16 pilottia)    
1. Kristian Roine ASW-20 NIL 429 p
2. Harri Hirvola LS4 HIK 412 p
3. Kimmo Pulkki LS1-f NIL 332 p
4. Jouko Vuolahti ASW-24 HYIK 328 p
5. Seppo Taipale ASW-24 TIY 326 p
6. Antti Koskiniemi Std. Cirrus NIL 312 p

Kilpailu on karsintakilpailu vuoden 2014 koti-MM-kisoihin Räyskälässä.
 
Keskiviikkona vietettiin laskuharjoitus- ja grilli-iltaa Päivitetty 21.6.2012

Lentokausi etenee Päivitetty 13.6.2012

Astir-lentäjiä kaivataan kentällä ...
Teronen mestariksi 18 m SM 2012 Päivitetty 10.6.2012


1. Olli Teronen
2. Aku Jaakkola
3. Antti Lehto
4. Hannu Halonen
5. Juha Sorri
6. Ismo Salokannel
Nopeustehtävä 580 km: 18 m SM 5. kisapäivä Päivitetty 8.6.2012

Antti Lehdolle toinen päivävoitto tiukassa kisassa, toiseksi lensi Martti Koivula ja kolmanneksi Hannu Halonen. Erot olivat pienet, seitsemän ensimmäistä 70 pisteen sisällä.

Yhteistuloksissa johtokaksikko säilytti sijansa, Antti Lehto nousi kolmanneksi 4 pistettä Jaakkolan takana.
Kovia nopeuksia ja maastolaskuja: 18 m SM 4. kisapäivä Päivitetty 7.6.2012

Antti Lehto otti neljännen päivän voiton huikealla ylivoimalla, nopeus 117 km/h. Martti Koivula ja Olli Teronen ottivat seuraavat sijat 108 km/h. Kolme konetta teki maastolaskun, joukossa kolmen päivän jälkeen kakkossijaa pitänyt Timo Saarnimo.

Olli Teronen säilytti kokonaiskilpailun johdon, Antti Lehto nousi kärkikolmikon kannoille.
 
3. pv tulokset   Yhteistulokset  
1. Antti Lehto 1000 p 1. Olli Teronen 3616 p
2. Martti Koivula 881 p 2. Aku Jaakkola 3466 p
3. Olli Teronen 880 p 3. Hannu Halonen 3398 p

Kuuroja ja haasteita: 18 m SM 3. kisapäivä Päivitetty 6.6.2012

Jälleen kisaajille annettiin AAT-tehtävä, tällä kertaa Keritty - Koskenniska - Hämeenlinna - Järvelä - Räyskälä. Hinausten alkua jouduttiin siirtämään ja tehtäväaika päätettiin lyhentää 2,5 tuntiin.

Päivävoittoon lensi hallitseva Suomen mestari Martti Koivula, kakkossijan otti Juha Sorri vakioluokan koneella ja kolmanneksi lensi Olli Teronen, joka nousi samalla kokonaiskilpailun johtoon. Hannu Halonen putosi johdosta neljännelle tilalle.
 
3. pv tulokset   Yhteistulokset  
1. Martti Koivula 896 p 1. Olli Teronen 2736 p
2. Juha Sorri 888 p 2. Timo Saarnimo 2649 p
3. Olli Teronen 886 p 3. Aku Jaakkola 2588 p

Mielenkiintoinen 2. pv 18 m SM-kisoissa Päivitetty 5.6.2012

Tiistaina tehtävä oli jälleen 3 h AAT käännealuein Keritty - Iso Evo - Nastola - Iittala - Tervakoski - Rayskala.

Päivävoittajaksi kuuroutuvassa ja matalahkossa kelissä nousi Timo Saarnimo, kakkostilalle Olli Teronen ja kolmossijalle Jyri Laukkanen. Jarmo Forsstén oli kuudes.

Hannu Halonen säilytti kokonaiskilpailun ykköstilan, Saarnimo nousi kakkoseksi ja Aku Jaakkola putosi kolmanneksi.
18 m SM-kisat käyntiin Räyskälässä Päivitetty 4.6.2012

Maanantaina kilpailijoille annettiin 3 h aluetehtävä Räyskälä - Karkkila - Mommila - Lapinjarvi - Koskenniska - Räyskälä.

1. päivän tulokset
1. Hannu Halonen  2W  1000 p
2. Aku Jaakkola  AJ  947 p
3. Martti Sucksdorff  WS  935 p
14. Jarmo Forsstén  JO  171 p

Ilmailuviikko Hyvinkäällä Päivitetty 4.6.2012

Maanantaina ja tiistaina lennetään esittelykurssit ja keskiviikkona alkaa kesän purjelentokurssin lento-osa.
Kentän yhteistoimintapalaveri pidettiin torstaina Päivitetty 31.5.2012

Jo perinteeksi muodostunut kentän käyttäjien yhteistoimintapalaveri pidettiin torstaina. Pääteemana oli turvallinen yhteistoiminta kentällä, ohjelmassa oli joukko lyhyitä katsauksia, mielenkiintoisimmista aiheista käytiin vilkastakin keskustelua.

Arvokisakausi lähestyy  Päivitetty 28.5.2012


Hyikiä edustavat
Räyskälän SM-kisoissa 3.-10.6

18 m
- Jarmo Forsstén JO


Menkijärvellä kerholuokan SM-kisoissa 24.-30.6
- Jouko Vuolahti  I

 
Kimmolle KC-matka Päivitetty 28.5.2012

Kimmo lensi sunnuntaina KC-matkan LS-7:lla, käännepisteinä Kuhmoinen ja Humppila. Lento löytyy OLC:stä.
Esittelykurssilaiset tutustuivat purjelentoon Päivitetty 26.5.2012

Lauantain termiikkikelissä esittelykurssilaiset pääsivät hienoissa olosuhteissa tutustumaan purjelentoon.
Seuraavat esittelykurssit kunkin kuun viimeisenä lauantaina Hyvinkään lentokentällä.
VesisOpen: Penttilä säilytti ykkössijansa, Sorri nousi voittoon Päivitetty 20.5.2012

Järvenpään ilmailukerhon Matti Penttilä otti kokonaisvoiton viimeisen kisapäivän haasteista huolimatta. Avoimessa luokassa kärki vaihtui: ykköseksi nousi Juha Sorri Kuopion ilmailukerhosta, kakkosijalle nousi kaksikko Rami Lindström/Kristian Roine opiston Duolla ja kolmanneksi nousi Nuorisoilmailijoiden Hannu Niemi. Sorri ja Niemi uusivat vuoden 2011 sijoituksensa.

Päivän tehtävä oli haastava: maaliin lensi 10 konetta ja läpilentäneiden keskinopeudet olivat välillä 72,6 km/h - 57,6 km/h.

Jarmo Forsstén: "Heikompi keli kuin odotettiin, kerholuokka räpsähti hinausten jälkeen takaisin kentälle. Pilviraja pysyi alle tonnin ja matka eteni hitaasti. Pääasiassa 600-700 metrissä Selänpäästä Artjärvelle ja sieltä Hollolaan. Aika ja yläpilvi tuli vastaan, joten Koskenniskalta takaisin Vesikselle, ettei mene turhaan pellolle."

1. Matti Penttilä 1. Juha Sorri
2. Asko Oinonen          3. Veli-Pekka Virta     2. Kristian Roine/Rami Lindström  3. Hannu Niemi
Kerho Avoin
 
VesisOpen: Lauantaista kolmas ja ratkaiseva kisapäivä Päivitetty 19.5.2012
Jarmo Forsstén   JO Jukka Helminen   JH
Jouko Vuolahti     I Matti Penttilä   DM
Hyvinkääläispilotit lähtötunnelmissa

Viimeisenä päivänä molemmilla luokilla vaativat tehtävät. Open-luokan tehtävä Vesivehmaa - Selänpää - Artjärvi - Hollola - Selänpää - Artjärvi - Vesivehmaa 325 km, kerholuokan tehtävä Vesivehmaa - Tuohikotti - Nastola - Elimäki - Selänpää - Vesivehmaa 275 km.
VesisOpen: Ei kisapäivää perjantaina Päivitetty 18.5.2012

Aamubriefingin lennokkiarvonnan voitti perjantaina JH-team.

Klo 13 briefingissä todettiin kaatosateen vallitessa Vesivehmaan lentokentällä, ettei perjantainakaan ole edellytyksiä kisapäivälle.
VesisOpen: Ei kisapäivää torstaina Päivitetty 17.5.2012

Pilvet matalalla, illaksi luvassa ukkosia, ei kisapäivää torstaina, aamun ohjelmassa koneet putkeen.

VesisOpen: Ei kisapäivää keskiviikkona Päivitetty 16.5.2012

Taivas oli tukossa pitkälle iltapäivään, osa piloteista lensi hupia sen jälkeen, kun päivä peruttiin. 

VesisOpen: Penttilälle toinen päivävoitto Päivitetty 15.5.2012

Tiistaina saatiin toinen kisapäivä VesisOpenissa, kerholuokan voittoon lensi jälleen Matti Penttilä Järvenpään Ilmailukerhosta ja avoimen luokan voitti Hannu Nurmiranta Arcus Lentäjistä.

Avoimen luokan tehtävä oli 390 km ja kerholla 350 km. Ensimmäinen legi oli itään Koskenniskalle, sieltä avoin luokka lensi Artjärven ja Hollolan kautta Kiikalaan ja Ypäjän kautta takaisin Vesivehmaalle. Kerholuokalla oli sama tehtävä ilman koukkausta Artjärvelle.
 
Tulokset 2. kilpailupäivä Open   Yhteistulokset 2. päivän jälkeen Open  
1. Hannu Nurmiranta 1000 p 1. Hannu Nurmiranta 1922 p
2. Juha Sorri 961 p 2. Lassi Salonen 1912 p
2. Lassi Salonen 961 p 3. Juha Sorri 1901 p
10. Jarmo Forsstén 842 p 12. Jarmo Forsstén 1660 p
14. Jukka Helminen 795 p 14. Jukka Helminen 1626 p
20. Jouko Vuolahti 728 p 17. Jouko Vuolahti 1526 p

Kerholuokassa Matti Penttilä johtaa yhteiskilpailua 250 pisteellä kahden päivän jälkeen.
VesisOpen: Maanantaina ei hinattu Päivitetty 15.5.2012

Voimakas ja puuskainen etelätuuli esti hinaukset maanantaina.
Maanantain briefingissä palkittiin sunnuntain päivävoittajat, kuvassa Matti Penttilä pokkaa kerholuokan päivävoittopalkinnon Taisto Saariselta.

VesisOpenissa sunnuntaina ensimmäinen kisapäivä Päivitetty 14.5.2012
Vesivehmaa Openissa lennettiin sunnuntaina hyvässä kevätkelissä. Avoimen luokan tehtävä lähti ensin kuivassa harjua itään Koskenniskalle, seuraavalla legillä länteen päästiin pilvikeliin kiinni Lahden-Hollolan vaiheilla. Someron, Humppilan ja Turengin kautta palattiin takaisin Vesivehmaalle, yhteismitta n. 350 km. Kerholuokan tehtävä oli vain hieman lyhyempi 313 km.

Hyvää keliä jatkui päivän loppuun asti ja kaikki molempien luokkien koneet lensivät tehtävän läpi. Päivän parhaan nopeuden 118,6 km/h lensi  Wille Halonen Arcus E:lla, tasoituskertoimilla lennetyssä kisassa Willen suoritus toi toisen sijan. Päivävoiton vei Ismo Salokannel 15 m LAKilla.

Kerholuokan päivävoiton vei Matti Penttilä Järvenpään Ilmailukerhosta.

Tulokset  1. kilpailupäivä
Open
1. Salokannel Ismo    1000 p
2. Halonen Hannu       992 p
3. Salonen Lassi          951 p
6. Nurmiranta Hannu   921 p
12. Helminen Jukka     831 p
15. Forsstén Jarmo     814 p
17. Vuolahti Jouko       798 p

Hieno alkuviikko päättyi keskiviikkona kesän ensimmäisiin laskuharjoituksiin  Päivitetty 10.5.2012

Maanantaina ja tiistaina lennettiin termiikkiä ja matkaa kevään huikeimmissa keleissä. Tiistaina parhaat korkeudet jopa 2700 m Lahti-Padasjoki -välillä. Myös keskiviikkona oli hyvää termiikkikeliä, mutta edellisen päivän pitkät lennot ja kova tuuli karsivat lentoonlähtijöitä.

Kentällä on näkynyt mukavasti myös uusia kasvoja ja toisaalta vanhoja, jonkin aikaa poissa kuvioista olleita lentäjiä.
Keskiviikkona aloitettiin kesän laskuharjoituskausi, viime hetken tiedottamisesta huolimatta kymmenkunta kerholaista ehti mukaan lentämään koululentoja tai kevättarkkareita. Ilta päättyi Klubilla kerhon itseoikeutetun kokin Kimmon kokkaamaan kala- ja katkarapuwokkiin, myös perinteistä makkaraa oli halukkaille tarjolla alkupalana.
Vintturi käytössä  Päivitetty 7.5.2012

Purjelentokurssilaisten tutustumislennot vedettiin sunnuntaina vintturilla ja samaan aikaan mopuaktiivit lennättivät kalustoa ympäri Länsi-Suomea.
Vappuaattoa vietettiin ilmaillen  Päivitetty 2.5.2012

Aamupäivän kenttää varjostanut yläpilvilautta oheni iltapäivästä ja purjekoneet hinattiin taivaalle lopun perin upeaksi matkalentokeliksi kehittyneeseen keliin. Myöhäisestä liikkeellelähdöstä huolimatta kerholaiset lensivät kevään ensimmäisiä matkalentoja rutiinia hakien.
.
Vappuaattona lähdettiin lekosta, vintturihinauskausi lähestyy, aloitus lienee enää päivien asia ... 


Hauskaa vappua!
 

Vapunpäivää vietettiin tuulisen termiikki-ilmailun merkeissä ja maastolaskukausi avattiin tyylikkäällä suorituksella ...
 
Kevätruuhkaa yksirataisella kentällä  Päivitetty 23.4.2012

Hyvinkäällä oli vilinää sunnuntain komeassa auringonpaisteessa. Rullausradan majaillessa hangen alla pääkiitotie ruuhkautui ajoittain ultrien, mopujen, moottorikoneiden, gyron ja purjekonehinausten vuorotellessa.

Koneiden kasausta komeassa kelissä Päivitetty 15.4.2012

Kurjet lensivät ja Hyvinkäällä kasailtiin koneita ...

Lentokauden avajaisia vietettiin sateisessa säässä   Päivitetty 14.4.2012

Lentokauden avajaisia vietettiin Klubilla perinteiseen tapaan, ensin kuunneltiin puheenjohtajan turvaluento, Kimasen Tapion tiivis yhteenveto vintturihinauksen lentämisestä turvallisesti ja sitten keskusteltiin kenttä- ja lentokäytännöistä 34 osanottajan voimin.

Kerhon sihteeri käytti tilaisuutta hyväkseen ja opasti kerholaisia jäsensivujen saloihin.

Sitten syötiin ja ruokailun jälkeen nautittiin Hyik-elokuvan ensi-iltanäytöksestä. Ilta jatkui kuppilatiiman merkeissä pikkuhiljaa pienenevällä joukolla lumisateen yltyessä hämärtyvällä kentällä.



Kauden lentotoimintaa jatketaan ennusteiden mukaan lauantain sateen jälkeen aurinkoisena sunnuntaina.

 
Lentokausi avattu   Päivitetty 8.4.2012

Lentokausi on avattu koleassa kevätkelissä, hyviä nostoja ...

Koulukone kasattu   Päivitetty 7.4.2012

Koulukone kasattiin tänään, Rallye on huollettu ja pääkiitotie on auki (joskin hiekkainen) eli lekosta pääsee lentämään kevättarkkareita kelin salliessa ...
Purjelentoturvallisuus veti Klubin täydeltä yleisöä  Päivitetty 21.3.2012

Viimeinen talviakatemia oli kauden yleisömenestys, 27 osallistujaa, viimeksi tulleet kurkistelivat esityksiä porstuan puolelta. Ensi kaudella pitää siis raivata lisää tilaa kuulijoille, jotta kaikki halukkaat mahtuvat mukaan ... Jälleen mukana oli ilahduttavasti sekä omaa väkeä että vierailijoita ja avoimella linjalla jatketaan myös tulevaisuudessa.
 
Pinke puhui turvallisuudesta käytännön kannalta: 
Miten lentää muiden kanssa nostossa, liu'ussa ja laskuissa.

Esityksessä kuului mittava kisakokemus, samat opit pätevät luonnollisesti pyörittäessä kotikentän ympärillä isommalla porukalla tai kun matkalennoilla Hyvinkäältä lähdettäessä Tervakosken-Janakkalan vaiheilla liitytään Etelä-Suomen purjelentäjien moottoritielle.
"Näe ja tule nähdyksi", "Kuuntele ja kerro" ja "Sopeudu ryhmän lentokuvioon" kannattaa muistaa jokaisella ensi kesän lennolla. Samoin se, että peltoonkin joudutaan joskus menemään porukalla, silloin oman laskupaikan valinnassa tulee huomioida, että myös perässä tuleville jää tilaa.

Wille puhui purjelentoturvallisuudesta turvallisuustoimijoiden näkökulmasta ja viime aikaisten tutkintojen pohjalta opitusta. Wille korosti tilannetietoisuutta ja muistutti Flarmin rajoituksista ja sen luonteesta havainnointia tukevana apuvälineenä.
Purjelentojaos kiittää talviakatemiakaudelta 2011/2012 kaikkia puhujia ja kaikkia osallistujia!

Laitteet ja mittarit vetivät väkeä Päivitetty 8.3.2012

Keskiviikon talviakatemiassa keskityttiin laitteisiin ja mittareihin kesän lentoja varten. Kimmo Hytönen valotti Flarmien toimintaperiaatteita ja Jukka Helminen perehdytti kerhon koneiden mittarien saloihin. Tupa oli taas kerran täynnä, lentokauden alku lähestyy ...


Pilatus-projekti loppusuoralla Päivitetty 5.3.2012



Remontin jälkeinen koelento sunnuntaina 4.3.
2011 kiertopalkinnot jaettiin vuosikokouksessa Päivitetty 2.3.2012

Paras lentosuoritus - Janne Huvilinna

Paras Hyvinkäältä lennetty matkalento -
Jukka Helminen

Paras harjoituskonepilotti - Ari Wakkari

Puuhamies - Seppo Kaukiainen

K.J. Saarisen sarvi ahkerimmalle vinttaajalle - Timo Lehmussaari

Maaliinlaskukisojen mestari - Roger Morris

Kenttä aurattu Päivitetty 21.2.2012



Runsaasta lumentulosta huolimatta pääkiitotie ja kulkuväylät on aurattu.
 
 
Talviakatemiassa maastolaskujen vuoro Päivitetty 16.2.2012



Pekka Ylipaavalniemi puhui kattavalla kokemuksella maastolaskuista purjekoneella. Maastolaskuesitelmöinnistä Pekalla on kokemusta seitsemänkymmentäluvulta alkaen. 15 kuulijaa sai kattavan kattauksen normaaleista maastolaskuista ja niihin valmistautumisesta sekä poikkeustapauksista eli laskuista veteen tai metsään. Myös turbot ja itsestarttaavat saivat oman osuutensa.
 
Take home messages
"Tee päätökset ajoissa" ja "Tee jokaisesta laskusta maaliinlasku"


Hirvolalle Harri-muki Päivitetty 26.1.2012

Harri Hirvola (HIK, PIK) vieraili Hyikin Talviakatemiassa kertomassa kesän 2011 voittoisasta EM-kisasta ja siihen valmistautumisesta.

Kun kaksi kisapilottia kiipeää samaan koneeseen, ennakkovalmistautuminen ja yhteistyön harjoittelu ratkaisevat, syntyykö menestystä vai päädytäänkö päräyttämään useampana päivänä. Kaksikko Hirvola&Leinikki harjoitteli yhteistyötä, taktiikkaa ja ohjaamokommunikaatiota kevään leirillä Alpeilla. Tärkeintä on sopia, mitä sanotaan ääneen, miten sanotaan ääneen ja milloin apuri vaikenee.

Kaksikon taktiikkana oli lentäminen päällikkönä vuoropäivin ja apupilotin tehtävänä oli pysytellä selvillä kokonaistilanteesta - sään yleisestä kehittymisestä ja siitä, mitä muut tekevät - sekä tarvittaessa infota pilottia näistä. Harri totesi, että kisatilanteessa apupilottina toimiminen on selvästi raskaampaa kuin päällikkönä lentäminen ja näiden apupäivien jälkeen apuri oli aivan puhki.

Kaksikko Hirvola&Leinikki tähtää seuraavaksi 2013 EM-kisoihin, johon kultamitalilla avautui oma paikka.

Klubille kokoontui jälleen 18 kuulijaa, mukana oli ilahduttavasti myös muutamia vierailijoita ja talviakatemioissa harvoin nähtäviä oman kerhon jäseniä.

Hyik luovutti Harrille kiitokseksi Harri-mukin.











 
Hyvinkään ilmailukerhon valokuvakilpailu 2012 on avattu Päivitetty 24.1.2012

Tänäkin vuonna kisataan jälleen ilmailuvalokuvauksen saralla. Sarjat ja säännöt löytyvät Valokuvakilpailu 2012 -osiosta
EM-kultamitalistit Hirvola ja Leinikki on valittu Ilmailu-lajin parhaiksi urheilijoiksi Päivitetty 16.1.2012

Urheilutoimittajat ovat valinneet vuoden 2011 Ilmailu-lajin parhaiksi urheilijoiksi purjelentäjäkaksikon Harri Hirvola ja Visa-Matti Leinikki. Herrat voittivat viime kesänä EM-kultaa Arcuksella.
Huoltopäivässä tungosta Päivitetty 16.1.2012

Lauantainen Huoltopäivä-talviakatemia veti tuvan täyteen, parhaimmillaan läsnä oli 24 kerholaista kuulemassa huoltamisen perusteiden muutoksia EASA-aikana. Jukan kattavan esityksen jälkeen käytännön huoltotyöt jatkuivat tuttuun tapaan vähän pienemmällä porukalla...
Talviakatemiassa Heikki Pohjola ja purjelentosään ennustaminen Päivitetty 12.1.2012

Talviakatemiasarjan kevätkausi pyörähti käyntiin Pohjolan Heikin erinomaisella Purjelentosään ennustaminen -esityksellä.


Heikki kävi läpi kelin ennustamiseen vaikuttavat perusasiat ja käytettävissä olevien materiaalien tulkintaa ja muistutti siitä, että kaikkien purjelentosääennusteiden oikeellisuuden todennäköisyys pitää itse tarkistaa yleissäätietojen ja omien havaintojen perusteella.

Kuulijoita oli paikalla 16 ja joitakin kysymyksiäkin Heikille heitettiin  ...

Purjelentoteoriat yhteistyössä SUIOn ja Hyvinkään Opiston kanssa Päivitetty 9.1.2012

Vuoden 2012 purjelentoteoriat järjestetään yhteistyössä Suomen urheiluilmailuopiston ja Hyvinkään Opiston kanssa. Teoriapaketti koostuu itseopiskeltavista SUIOn verkkoteorioista ja Hyvinkään ilmailukerhon järjestämistä lähiopetusjaksoista.

Koulutus alkaa infotilaisuudella ma 23.1 klo 18 Hyvinkään Opistolla (Hyvinkään Keskustan koulu - luokka 111).

Kurssin sisältö ja ohjelma
Pilatus jarruremontissa Klubilla Päivitetty 31.12.2011

Pilatus on saamassa uudet, toimivat pyöräjarrut vuoden 2012 lennoille ...

Kuvat Pekka Ylipaavalniemi, Timo Rasimus, Eija Kujansuu, Timo Aaltonen, Jukka Helminen, Tapio Kuittinen

Aiempien vuosien uutiset

Uutisia 2010 Uutisia 2011